maanantai 24. marraskuuta 2014

Seuraavaa matkaa miettimään


Nyt kun aikaeron rasitukset on kutakuinkin levätty pois, niin voi ryhtyä haaveilemaan seuraavasta kiertueesta - Afrikka ja Etelä-Amerikka ovat mantereina vielä käymättä. Vielä viikko sitten päällimmäisenä oli ajatus, että tämä sai kyllä olla viimeinen retki. Niin se iso ihminen pehmenee.

Pitkä ulkomaanmatka on kuorolta suuri ja kuorolaisilta vielä suurempi taloudellinen ja henkinen ponnistus. Siksi on tärkeää pitää huolta matkan onnistumisesta. Olen varma, että tälle kiertueelle asetetut tavoitteet täyttyivät veden molemmin puolin ja amerikkalaiset isännät saivat jotain ennen kokematonta. Lämmin kiitos kaikille niille, jotka ovat tehneet työtä matkan onnistumiseksi.

Konserttikiertue kaukomaille tekee Suomea ja suomalaista musiikkia tunnetuksi, ja avaa ovia muille toimijoille. Tällaisen matkan ensisijaiset tavoitteet ovat yleensä itsekkäitä: on syytä palkita itsensä vuosien aherruksesta, etukäteen sellainen motivoi kummasti harrastusta. Joku voi jopa iloita siitä, että voi tehdä naapurinsa kateelliseksi.

Musiikki ja laulaminen, varsinkin kuorossa laulaminen on tehokasta mielialalääkettä. Tehon huomaa esimerkiksi siitä, että kun rankan päivän jälkeen menee väsyneenä harjoituksiin, niin niiden jälkeen riittää virtaa, ettei uni tahdo tulla. Laulun voiman tuntee myös, kun esityksessä pala nousee kurkkuun tai iho nousee sianlihalle. Kaikki vain laulamaan.

Kiitokset kaikille blogin lukijoille! Levittäkää tätä linkkiä ja kuorolaulun ilosanomaa kaikilla somen foorumeilla. Näin me Jussit!

Tämä oli tässä, näkemiin kovasti!

lauantai 15. marraskuuta 2014

Ole varuillasi Suomi


Nonnii! Tää kylä on äkkiä nähty. Ei muuta, kuin aamulla pakkaamaan. Tältä näyttää, kun Mikko pian viilettää New Yorkin yllä. Jos olisi tutkittu kaupunkia vähän perusteellisemmin, niin olisi voinut hyvinkin mennä vielä muutamia viikkoja.

Jussit on niittänyt Amerikassa nopeasti mainetta. Herkkookin on esillä vitriinissä Museum of Natural Historyssä, kuten alla olevasta kuvasta näkyy. Testaa löydätkö Herkoon piilokuvasta.


Illalla oltiin karonkassa. Se oli italialaisessa ravintolassa, jossa ruokaa ja juomaa oli riittämiin. Ja ruoka oli todella hyvää.

Päästiin yllättämään ravintolayleisö Nuijamiesten marssilla.  Olivat vähän huuli pyöreänä. Syystäkin, sillä niin sydämestä laulu lähti. Naapuripöydässä joku vietti synttäreitä ja sai yllättäen raikuvan onnittelun. Pienessä tilassa iso laulu aiheuttaa epätodellisen olon.


Puheita karonkassa pidettiin kunniavieraille. Mitään en niistä kuullut, kun naapuripöydissä oli aika kova synttärimeno. Oletan, että kiittelivät meidän New Yorkin isäntiämme, hymyilivät ainakin leveästi.

New York on nähty ja Eero sai laulaa karaokena toivomansa New York, New Yorkin ja kuulemma monta muutakin suosikkibiisiään. Muidenkin kuoroveljien odotuksista suurin osa lienee täyttynyt.

Seuraavaksi odotan ruisleipää, jota varasin ennen reissua pakastimeen. Yritän myös keksiä jostakin ohjeita, joilla saan kuihtuneet kukkani virkoamaan edes yhtä freesiksi, kuin matkalta palaava isäntänsä.

Ole varuillasi Suomi, Jussit ovat liikekannalla. Amerikan kulttuurielämään jää nyt Jussien kokoinen aukko, mutta nöyrinä silti tulemme. Kultaa emme vuolleet, mutta palaamme muutamia kokemuksia rikkaampina!

Karonkka urakan päätteeksi

Tänään New Yorkin yli puhalsi hyytävä tuuli. Päivä oli aurinkoinen, mutta kylmä laskeutui Alaskan suunnasta ja pyyhälsi yli tasankojen itärannikolle. Turisti-Jussit kaivoivat matkalaukuistaan villapaitaa päälle.

Perjantai on ollut lepo- ja ostospäivä. Käymättömät kohteet vierailtiin tänään: joku kävi Ellisin saarella, joku vahakabinetissa, Empire State Buildingissa, museossa tai muussa turistirysässä. Jotkut halusivat taas tavarataivaaseen, ostospaikkoja kyllä riittää.

Illalla Jussit kokoontuu karonkkaan kertaamaan retken vaiheet, huippuhetket ja pettymykset, ja pitämään kiitospuheet. Päälle syödään italialaista ruokaa ja lauletaan juomalauluja.

Pakkasyön jälkeen sitten pakkaamaan ja matka kohti kotia alkaa.

perjantai 14. marraskuuta 2014

Onnistunut laulajien retki

Jussien kiertue Amerikassa on taiteelliselta anniltaan ohi. Torstai-illan konsertti onnistui hienosti, kunnon ajoitus osui nappiin, kuten johtajamme Tommi asian ilmaisi. Korjattavaa toki jäi, mutta onneksi kaikkia virheitä ei edes hän huomannut, minäkin mokasin muutamia lähtöjä.

Kirkon upeita urkuja ohjasti urkutaiteilija Kalle Toivio, jolla on vahvat eteläpohjalaiset juuret. Onneksi jyhkeä sointi ei jyrännyt Jusseja.

Yleisö sai kuitenkin parasta mahdollista Jussit-laulua, se on tärkeintä. Yleisö osoitti suosiotaan seisten ja välitön palaute oli ylistävää. Ehkä mukana oli vähän kohteliaisuuttakin.

Yleisömäärää voidaan pitää pettymyksenä, jos odotuksena oli, että kirkon kaikki 800 istumapaikkaa 7000 seisomapaikkaa olisivat olleet loppuun myytyjä. Jonkinlainen saavutus on aina se, että yleisöä on enemmän kuin esiintyjiä. Se tavoite saavutettiin heittämällä.

Saavutus on toki sekin, että Jussit oli toinen suomalainen kuoro, joka on päässyt esiintymään tuohon upeaan St. John Divinen kirkkoon. Jussien lisäksi siellä on suomalaisista esiintynyt vain Turun tuomiokirkon poikakuoro kolme vuotta sitten.

Jusseille nyt päättynyt kiertue on kaikkien aikojen taiteellinen saavutus. Kiertueohjelmisto on taiteellisesti ja määrällisesti korkeatasoisempi ja laajempi kuin mikään edellisistä. Lähelle selviävät määrällisesti Ensti Pohjolan vetämät kiertueet 60- ja 70-luvuilla. Taiteellista vertailua ei voida tehdä, kun ei ole vertailijoita.

On aika mahtavaa laulaa näin hienossa porukassa. Toivottavasti moni uusi laulaja oivaltaa saman ja liittyy joukkoon.

Mutta kun rehellisiä ollaan, niin todellisuudessa mieskuorokiertue käy lompsan päälle, se on hemmetin rankkaa ja lisäksi ihmissuhteet joutuvat koetukselle. Miksi ihmeessä tällaisia retkiä pitää sitten järjestää? No, koska laulaminen on kivaa ja matkustaminen myös!

Huomenna lisää tarinaa, toinen silmä meni jo nukkumaan.




torstai 13. marraskuuta 2014

Katuvilinää ja jonotusta

New Yorkissa on Time Squaren lähistön kaduilla runsaasti  näyteikkunakahviloita, joista on hauska seurata kaupungin vilinää. Aamuisin ja iltaisin näkyy enemmän bisnespukuisia ja kiireisiä. Päivällä asusteiden kirjo on laajempi ja meno rauhallisempaa. Voisi aivan hyvin väittää, ettei täällä pukeutumalla pysty kovin helposti herättämään huomiota. Katukuvassa näkyy kaikenlaista.

Amerikkalaiset jonottavat mielellään, siltä se ainakin näyttää. Jonottaminen on tiukasti normitettu ja hyvistä tavoista poikkeavat saavat herkästi huomautuksen kanssaihmisiltä tai palveluhenkilökunnalta.

Toissa iltana teatteriin mennessämme teatterin sisäänheittäjä, oikealla kuvassa oleva tiukkapipo, oli selvästi närkästynyt jussilaumaan. Seisoskelimme ja rupattelimme  jalkakäytävällä lähellä sisäänkäyntiä ilman normien mukaista jonomuotoa, kun kerran oli runsaasti aikaa.

Useasti ja kovaan ääneen tiukka vanharouva osoitti, että jonon pää on tuolla, mutta olimme niin turisteja, ettemme halunneet ymmärtää. Eräskin karvahatturouva tuli pyytämään meitä jonon päähän, mutta pyysimme häntä olemaan murehtimatta, koska se jonon pää kyllä tulisi meidän luoksemme. Niinkuin tulikin ja olimme penkeissämme selvästi etuajassa.

Nyt vielä lounaalle ja sitten esiintymisvermeet niskaan.

New York, New York

Amerikka on autojen maa, mutta ei enää pelkästään amerikkalaisten autojen. Yhä suurempi osa autoista tulee Kaukoidästä ja Euroopasta.
Autoja, niitä piisaa ja nöyrät amerikkalaiset jonottavat myös autossa. Manhattanilla autojen keskinopeus on 3-8 kilometriä tunnissa.

Poliisilla tai paremminkin pysäköinninvalvonnalla, on käytössään isojen amerikanrautojen lisäksi myös sähkököyttöisiä amerikanmopoja, Timo nappasi sellaisesta kuvan. Antoivat sakon bussikuskillemme. Keräsimme hänelle sitten kolehdin.

Monilla meistä on konserttien lisäksi myös muita missioita. Esimerkiksi karaokemestarillamme Eero Järvisellä on toiveena saada laulaa New Yorkissa karaokena New York, New York. Aamiaisella oli laulupaikka vielä etsinnässä. Toivottavasti sellainen löytyy.

Tänään rentoudumme ja valmistaudumme illan konserttiin. Odotukset ovat korkealla. Konsertin jälkeen lisää.

Komiassa kirkossa

Aika hulppean kokoinen mesta on meidän huominen konserttipaikkamme Chatedral Church of St. John Divine. Kirkko on New Yorkin suurin ja koko maaiman neljänneksi suurin.

Kirkon keskikäytäväkin on yli 200 metriä pitkä ja istumapaikkoja siinä oli 800 vaikka salista oli köytössä vain kolmasosa. Tämän jälkeen Ylistaronkin kirkko tuntuu tavallisen kokoiselta, vaikka komeampi se silti on.


Illalla pidettiin viimeistelyharjoitus ja todettiin kirkko laulamiseen suorastaan  kelvolliseksi.

Huomenna lisää.

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Nyt ilmatilaa ostamaan



Ovat nämä amerikkalaiset aikamoisia epeleitä, kun kerrostalojen päällä olevasta ilmatilastakin käydään kauppaa. Jos grynderin toiveissa on  rakentaa korkeampi, mitä säännöt sallivat, niin grynderi voi ostaa naapurista käyttämättä jäänyttä ilmatilaa.

Kuulosta aika lailla mätäkuun jutulta, vähän niinkuin päästökauppakin, mutta uskottava kai on, kun oppaame niin kertoi. Hänen mukaansa ilmatilan hinta voi olla jopa puolet tonttineliön hinnasta.

Kukahan tuollaiset markkinat Suomeen kehittäisi. Ilmatilamarkkinat meillä olisivat aivan valtavat. Ja mitähän kaikkea muuta voisi ostaa ja myydä.

Kiersimme Manhattanin ja sen tärkeimmät nähtävyydet. Sumua oli niin paljon, että pilvenpiirtäjien yläosia emme nähneet. Emme myöskään nähneet vapaudenpatsaasta kuin tumman hahmon.

Illalla lähdetään jättikirkkoon reenaamaan.

Tulta pakoon

Juha yrittää näyttää syyttömältä.
Tänään saimme näytöksen amerikkalaisen palontorjunnan nopeudesta ruuhkaisella Manhattanilla. Yllättävän hyvin paloautoille löytyy tilaa tukossa olevilla kaduilla.

Hotellin palohälytys alkoi soida juuri, kun olimme lähdössä kiertoajelulle. Hissien käyttö tulipalon sattuessa on kielletty ja niinpä kipitimme portaita 15 kerrosta alas.

Aulassa näkyi liuta syyllisen näköisiä jusseja ja ulkoa kuului paloautojen ääni. Paloautojen tulo kesti saman verran kuin meidän laskeutumisemme 15 kerrosta. Ulkona hotellin johtaja hätisteli väkeä pois paloautojen tieltä.

Hälytyksen syykin selvisi pian: tulta ei ollut, vaan siivooja oli vahingossa pökännyt luudan varrella palohälyttimeen ja laukaissut sen. Tai sitten hän vain halusi huomiota. Oli miten oli, niin aina tapahtuu siellä, missä Jussit ovat.

Tähän alkaa tottua

Tähän suurkaupungin sykkeeseen alkaa hiljalleen tottua. Times Squerillä kävellessä maalaispojalla on silti täysi työ olla törmäämättä kehenkään.

Mutta tähän meteliin en usko kenenkään voivan tottua. Olen kuullut montaa suurkaupunkia, mutta tämä on kyllä huippu. Jos syntyperäinen newyorkilainen vietäisiin syksyiseen suomalaismetstään, niin hulluksi kyllä tulisi.

Terveinä on oltu, ainakaan kukaan ei ole kertonut koti-ikävää suuremmasta vaivasta. Kipeinä ovat olleet enintään jalkapohjat. Nyt kannattaisi koputtaa maalaamatonta puuta, mutta se ei tahdo onnistua kun kaikki on muovia.

Tämä ilmasto ei näytä oikein sopivan suomalaiselle tekstiilille, nuhraantumisen lisäksi ne näyttävät hieman kutistuvan.

Tänään kierrämme New Yorkin nähtävyydet ja ilta harjoitellaan huomista konserttia varten.




Meno kuin Broadwayllä

On nautinnollista katsoa esittävää taidetta, kun esiintyjän puolesta ei tarvitse jännittää. Jusseilla oli sovittu viihdeilta ja porukkaa oli jakautunut ainakin neljään eri esitykseen.

Pisimpään katsotuista eli vuodesta 1984, oli mennyt Oopperan kummitus. Mahtavaa näin amatöörinä on katsoa tosi ammattilaisten työskentelyä. Pitkään oli pyörinyt myös kuvan Chicago, jonka ensi-ilta Broadwayllä oli vuonna 1975.

Meno oli mahtavaa, kuin Broadwayllä ja siellähän me totisesti olimmekin.

tiistai 11. marraskuuta 2014

Veteraanien päivä

Tänään suurella osalla Jusseista oli kovin sotaisa päivä. Vierailimme sotamuseossa, joka oli rakennettu Yhdysvaltain armeijan Intrepid-lentotukialukselle. Museoon oli rahdattu myös sukellusvene, avaruussukkula, Concorde-yliäänikone sekä runsaasti merivoimien muuta kalustoa.

Käynti oli juhlava, koska oli Yhdysvaltain veteraanipäivä ja juhlallisuudet pidettiin museolla. Kyllä amerikkalaiset tuon lajin osaavat.

Kuoromme soinilaissyntyinen filosofi Haavisto (vas.) pohti paljonko olisi säästynyt rahaa, jos kaikki nämä sotakoneet olisi jätetty rakentamatta. Mihinkä säästyneet varat olisi käytetty? Vaikea kysymys.

Pohdiskelumme jälkeen teimme yhteisen ehdotuksen, että kaikki aseet voitaisiin poistaa käytöstä ja kansojen väliset erimielisyydet  ratkaistaisiin valtionpäämiesten välisellä painikilpailulla. Voittanut saisi päättää, miten kiista ratkaistaan.

Saattaisi olla tällaisessa tapauksessa, että Suomessakin presidenttiä valittaessa kiinnitettäisiin huomiota aivan erilaisiin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kuin nyt.

Pian lähdemme viihdyttämään itseämme musikaalin sävelin. Sen jälkeen lisää tarinaa.

Säästämisen hinta

Nyt kun kiertueesta on puolet takana, niin on pakko tunnustaa, että alkaa jo olla ruisleipää ikävä. Olin jo valmis päästämään ystävälliset amerikkalaiset ravintoasioissa luokalta, mutta tässä kohtaa paukahti ehdot. Ruisleipää ei löydy mistään.

Ikävä on myös omaa rakasta sänkyäni. Olosuhteista en moiti amerikkalaisia, koska kysymys on omasta valinnastani. Neljän hengen huone on edullinen, mutta lievästi sanottuna rauhaton paikka nukkua. Edullisesta hinnasta seuraa kolmen miehen kovaääninen kuorsaus. Itse en ole onneksi kuullut kuorsaavani. Neljä kuorsausta olisi kyllä ehdottomasti liikaa.

Jussien kunniaksi on sanottava, että olosuhteista huolimatta ainuttakaan draamaa ei ole päivien aikana tullut ilmi. On tietysti joku saattanut mököttää, mutta ei ole sitä ääneen sanonut. Joustavaa ja joviaalia porukkaa.

En tunne täkäläisiä hotellien käytäntöjä, mutta hieman oudolta tuntuu, että neljälle miehelle sijataan kaksi parivuodetta ja kumpaankin vain yksi peitto. Mitä ihmettä näitten amerikkalaisten päässä liikkuu? Ja kun olemme käyneet vaatimassa lisää peitteitä, niin hymyilevät vain merkitsevästi. Ei ole ihme, että Amerikassa mieskuorolaulun sanotaan olevan vähän niinkuin homojen hommaa. Olen aina luullut, että amerikkalaiset olisivat nykyaikaisia, hävetkööt mokomatkin pervertikot.

Illalla kierreltiin katsomassa Broadwaytä, Madison Square Gardenia ja Empire State buildingiä. Komeita ovat talot kuin Pohjanmaalla, mutta valoja käytetään tuhlaillen.

Huomenna menemme käymään merimuseossa ja illalla viihdymme musikaalissa ennen omien koitosten alkamista.

New Yorkissa lämmin vastaanotto


Nukkavieru NewYork toivotti Jussit tervetulleeksi ystävällisellä auringonpaisteella. Manhattanin profiilista törrötti juuri avattu uusi WTC, Amerikan korkein rakennus.

Lämmintä on yli 15 astetta, merkittävästi enemmän, kuin ennusteet lupailivat. Hiki tulee talvivaatteissa, mutta yhtään ei harmita.

Kaupunki on kuin elokuvissa: nuhruinen, meluinen ja värikäs. Yleisesti ottaen newyorkilaiset näyttävät aika muodikkailta. Köyhyyttä ei ole piilotettu, huono-osaisia ja kerjäläisiä on selvästi enemmän, kuin esimerkiksi St Louisissa.


Muuten näin ensinäkemältä ja yleisesti voin todeta, että Etelä-Pohjanmaalla ovat komeammat naiset. Vai onko niin,  etteivät täällä rumat ymmärrä pysyä kotona.

Illalla lähdetään vielä katselemaan lisää kaupunkia ja toivotaan, että se on vielä aamulla ehjä ja pystyssä.

Huomenna lisää.

maanantai 10. marraskuuta 2014

St Louisissa ilo läikkyi

Aluksi asiallista asiaa. Jussien Amerikan-kiertueen konserttiohjelmisto on laajin ja monipuolisin pitkään aikaan. Kaksi hengellistä ja yksi maallinen ohjelmisto. Tavoitteena oli, että ohjelmistot osataan kokonaisuudessaan ulkoa ja siinä lähes onnistuttiin. Parissa laulussa on lupa katsoa nuottia.

Kuvassa Tommi tarkastaa lauteita. Sitten nostaa housut ja käärii hihat, ja kuoro käy maallisen ohjelman kimppuun. Tiukka harjoitus ennen konserttia.

Konsertin jälkeen on ilo todeta, että nyt  se sitten tapahtui, mitä blogin otsikossa olen lupaillut: osa yleisöstä villiintyi seisten aplodeihin ja bravo-huutoihin kesken kappaleen. Tällaisen ihmeen kun näkisi joskus Suomessakin.

Eläköön Mikko! Eläytyminen kappaleeseen täydestä sydämestä voi antaa palautteen, jota kuka tahansa esittävä taiteilija voi toivoa. Ehkäpä kannatti laittaa itsensä likoon.


Konsertti yliopiston juhlasalissa oli olosuhteisiin nähden onnistunut. Konsertin jälkeen järjestäjät ja Jussien napamiehet ovat silminnähden tyytyväisiä. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin todettava, että sali olisi soveltunut paremmin teatterin esittämiseen tai paneelikeskusteluun. Laulajalle tuollainen akustiikka on vaikea.

Illan pettymys oli vakava varkaus konsertin aikana: eräältä kuoroveljeltä vietiin useita satoja dollareita vartioidusta tilasta. Vaikka kysymys on vain rahasta,  niin tuollainen vähintään  sapettaa.

Aamulla sitten lennämme New Yorkiin kahdessa ryhmässä. Paljon uutta jälleen, eikä sellainen suo helpotusta ohjelmamme. Lisää tarinaa  viimeistään New Yorkista.

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Onnellinen mies ei lauluja tee

Oikea taide syntyy koettelemuksista ja vastoinkäymisistä, surusta ja ikävästä. Joskus tietysti onnen läikähdyksistä tai toivon pilkahduksista. Mutta itseensä tyytyväinen ja onnessaan kieriskelevä tuskin synnyttää mitään syvällistä.

Kerronpa Jussien tämän aamun episodin, joka toivottavasti tuottaa iltapäiväksi laulumusiikin helmiä.

No. Menimme aamiaiselle tavalliseen tapaan ja meidät ohjattiin ystävällisesti pöytään. Kun ojensimme aamiaiskupongit tarjoilijalle, niin kohtelu muuttui tylyksi. "Te ette kuulu tänne, teidän paikkanne on hallissa talon toisessa päässä!"

Teimme pettyneinä kuten käskettiin ja laahustimme halliin D, kuten oli pyydetty. Salissa oli aamiaisella liuta missejä ja riemastuimne moisesta onnenpotkusta. Mutta jo ennen kuin ehdimme istumaan, niin joku missiemo ryntäsi hätistelemään meitä pois. "Ei te ette kuulu tänne teidän paikkanne on tuolla " ja hän ohjasi meidät ulko-ovelle.

Epäröimme hieman, mutta lyötyinä miehinä marssimme nöyrästi ulos hyytävään viimaan. Kävelimme pihan perälle pystytettyyn isoon telttaan, jossa ihmetykseksemme oli meille katettu aamiainen.

Ruoka maistui nöyrän suussa maukkaalta ja välinpitämätön palvelukin tuntui ystävälliseltä. Hotelli teki tahtomattaan taiteelle palveluksen.

Raha on jälleen puhunut.  Viimeistään nyt olen vakuuttunut siitä, että tässä maassa ihmisen arvo mitataan dollareilla taskussa.

No, eipä parane valittaa: turistin osan olimme ostaneet ja myös sen kohtelun saaneet.

Nyt pukemaan jussivermeet niskaan ja kohti yliopiston konserttisalia. Ensin nöyrät harjoitukset ja päälle hillitön konsertti. Illalla lisää tarinaa.

Myös Suomi voitti


Lätkässä meni koko ilta ja meni ihan hyvin, kun myös Suomi voitti. Antti Rinne palkittiin kentän parhaana ja Jori Lehterä teki Bluesin ainokaisen maaliin. Kovia poikia.

On se Amerikan jääkiekko hurjaa viihdettä. Rahaa palaa surutta, mutta ehkä ihmiset sitten viihtyvät. Lätkäfanitus saa niin hurmoksellisia piirteitä, ettei tällainen jääkiekkoa seuraamaton jaksa sellaista ymmärtää. Ei sen puoleen, että luulisin lätkäfanin ymmärtävän mieskuoromusiikin fanitusta.

Tässä todisteina muutamia kuvia, että tosiaan istuimme katsomossa, emmekä kapakassa.

Kolme miljoonainen St. Louis on kuin iso pikkukaupunki. Se on pikemminkin kuulu musiikistaan kuin jääkiekosta. Jazzklubeille emme aikataulukiireiden vuoksi ehtineet.

Illan yllätys oli missikiertue, joka pelmahti hotellimme aulaan. Kuoroveljien naamat olivat näkemisen arvoiset. Ikävä, että missiemot veivät suojattinsa pois  yhtä nopeasti, kuin olivat tulleetkin. Innokkaimmat menivät ulos odottamaan, jos vaikka tulisi vielä toinen bussikuorma.

Huomenna on tiukka harjoitus ja iltapäivän konsertti. Nyt päätä tyynyyn ja hyvän huomenen toivotukset isänpäivään heräävälle synnyinmaalle.



Innostuksen pyrskähdyksiä

Blogin otsikko lupailee lievää villiintymistä Jussien takia. En ole sellaista vielä havainnut, mutta odotukset ovat korkealla. Orastavaa yleisön innostusta näkyi eilisiltaisessa Columbuksen konsertissa.

Kuorolaulu on Amerikassa suosittua, mutta mieskuorolaulu sen sijaan on harvinaista herkkua. Huuli pyöreänä kuuntelivat.

St. Louisiin tullessa kaupungin silhuetissa näkyi jo kaukaa kaupungin maamerkki ja ylpeys, Eero Saarisen suunnittelema kaari. Korkea se oli ja hieno, mutta en kyllä keksinyt sille mitään järkevää käyttöä. Näkötorniksikin aika hankala.

Innostuksen pyrskähdyksiä Jusseissa aiheuttivat pitkän bussimatkan vessatauot. Joku innostui siitä, ettei matkalla ollut ainuttakaan aabeeceetä, mutta sellaista ei tietenkään tähän sovi kirjoittaa.

Matkan jännittävin kohta oli, kun saimme poliisit vieraaksi. Vakuutan, että Jussit eivät olleet muuta kuin yleisönä. Bussikuski tönäisi epäonnekseen edellä ajanutta. Siksi poliisit.

Pian mennään stadionille katsomaan lätkää. Sitä ennen viedään kamat hotelliin. Matsista sitten lisää.

lauantai 8. marraskuuta 2014

Riemukasta Kuulaa

Jussien perjantai-illan konsertti oli kuulijoille elämys, ainakin saamamme palautteen mukaan. Osa kiitoksista voidaan tietenkin lukea vieraanvarausuuden piikkiin. Mutta onnistunut se oli, johtajamme tapaan voisi sanoa, että ei huono.

Tässä juttutuokiossa konsertin isäntä, seurakunnan musiikillinen johtaja Colin Andrews (oik.), Hannu Malkamäki, Rainer Vainionkulma ja Tommi Niskala.

Ja tässä blogin lukijoille makupala ratkiriemukasta tai paremminkin hyytävän synkkää Kuulaa, jota Jussit reenaa harjoituksissa ennen perjantai-illan konserttia.
 
Tässä linkki:
http://m.youtube.com/watch?feature=em-upload_owner&v=wzQItqSiGNA#

Kirkko, jossa lauloimme oli aika pieni, mutta sitäkin viihtyisämpi. Konsertin jälkeen seurakunta tarjosi konserttivieraille ja meille amerikkalaista apetta. Ja niin vain piti taas syödä, kuin ei koskaan olisi saanut ruokaa. Hyvää oli.


Parantamisen varaa

Amerikkalaisilla on lievää taipumusta ylemmyydentuntoon. Kaikkea pidetään maailman parhaimpana, mutta voi kuinka paljon täällä onkaan parannettavaa. Siis kaikilla muilla paitsi Jusseilla.

Otetaanpa esimerkiksi pistorasiat tai vesihanat. Huonekunnan yhteisenä arviona tulimme siihen tulokseen, että ne kannattaisi vaihtaa, jotta amerikkalaiset voisivat pitää itseään sivistyneenä kansakuntana.

Tällainen uudistus avaisi suomalaiselle vesihana- ja pistorasiateollisuudelle aivan upeita näkymiä. Rupeaisivat Amerikassakin pistotulpat pysymään seinässä ja hanoista saamaan kätevästi sopivan lämmintä vettä.

Vesihanoissa oli aivan käsittämättömiä virityksiä. Ajatelkaapa sellaista suihkua, josta tulee hiljaa päästettäessä kylmää vettä ja kovaa päästettäessä kuumaa. Arvatkaapa kuinka moni ymmärtämätön kuoroveli otti virkistävän aamusuihkun.

Amerikkalaiset pitävät itseään mobiiliverkkojen mallimaana. Katteettomia ovat sellaiset kehut. Ja aivan turhaan ostin amerikkalaisen 4G prepaid-liittymän, suurimmalla osalla matkasta ei ollut kenttää lainkaan. 4G ei mennyt päälle kertaakaan, ei edes suurimmissa kaupungeissa. Hohhoijaa.

Huomaatte varmaan, että meillä menee täällä mitä mainioimmin, kun on aikaa murehtia joutavia. Viimeistelyharjoitus meni upeasti ja illan konsertista on tulossa taiteelinen elämys. Laitan lisää sitten, kun suomalaiset ovat kiltisti pää tyynyssä.

perjantai 7. marraskuuta 2014

Nyansseja viilaamassa

Illalla harjoituksissa osa porukasta haukotteli makeasti. Harjoitusten alkaessa lähes kaikki ystävät koti-Suomessa olivat jo yöpuulla. Ihmekös tuo, siis että haukotutti.

Ääni on väsynyt valvomisesta ja matkustamisesta, kurkkuun pistää. Toivottavasti huomenna pystytään huippusuoritukseen. Asenne on ainakin kohdallaan ja ammattimainen, vaikka amatöörejä ollaankin. Harjoituspaikkana oli hotellin kokoushuone.


Ruoka on hyvää ja sitä piisaa

Mahat ovat täynnä amerikkalaista aamiaista ja olo on rento hyvin nukutun yön jälkeen. Mitä nyt vähän itseäni ahdistaa ja tunnen itseni  poikasen kokoiseksi. Timolla, Juholla ja Kalevilla ovat mitat miehiset, kuten bassoille sopiikin.

Ruoka on hyvää ja annokset sopisivat parhaiten metsureille. Keveitäkin vaihtoehtoja on toki tarjolla. Teenjuojia katsotaan nenän vartta pitkin: "Eikö minun kahvini oikein kelpaa!"

Käytiin illalla syömässä pääkadun toisella puolella olevassa kuppilassa. Katua ylittäessä oli tosi orpo olo, ei ole Amerikka jalankulkijoiden maa. Yllättyisin todella, jos joskus löytäisin itseni amerikkalaiselta kävelykadulta. Tuskin sellaisia onkaan.

Mutta autoja on, isoja ja vielä isompia. Haiveillä liikenteestä vähintään puolet oli rekkoja, tyypillisiä amerikkalaisia, pitkänokkaisia puoliperävaunuja. Tuntuu, kuin tässä maassa kaikki tavarat olisivat koko ajan väärässä paikassa, kuin niitä pitää koko ajan föörätä.


Laskettiin huvikseen, että vastaan tuli 60 rekkaa minuutissa ja puolet koko liikenteestä oli rekkoja. Oli hauskaa katsella, mitä rekkakuskit kopeissaan tekivät, elleivät puhuneet puhelimeen, niin söivät.

Nyt sanoja pänttäämään ja harjoituksiin. Illalla on toivottavasti paljon yleisöä.

torstai 6. marraskuuta 2014

Maissimaakunnan halki

Kuvasta ei näy, miten kylmä viima raastoi matkaajia.
Pilvistä on, pimeää ja lämpötila lähentelee nollaa. Iltapäiväksi on luvattu räntää. Onneksi tämä ei jusseja lannista. Maisema on kuin Limingan lakeuksilta tai Alajoelta. Puimattomia maissipeltoja on silmänkantamattomiin. Tilat ovat isoja, siellä täällä on autioita, ränsistyneitä taloja.

Pysähdymme pakolliset paikallisella aabeeseellä, meijerifarmilla, ennen Indianapolisia. Kuljettaja tarjosi alkumatkasta vettä ilmaiseksi, mutta laskuttaa ylimääräistä vessataukoon käytetystä ajasta. Niin kovin amerikkalaista.



Pikaruokapaikkoja on ihan joka kylässä. Dieselpolttoaine on amerikassa selvästi bensiiniä kalliimpaa. Kuvassa hinta on gallonalta, että halpoja vat molemmat. Kylät ovat harvassa ja välillä on peltoa ja taas peltoa.

Huomenna on sitten konsertti ja tänään illalla harkat.



Löytyykö preeriaa

Arvatkaapas ketkä heräsivät ennen neljää aamulla, ei käänny unirytmi taikaiskusta. Tietenkin kämppäkaverin puhelin herätti. Ensimmäinen havainto aamulla oli, että peilit ovat täällä huonompia kuin Suomessa.

No kunhan aamiaista on saatu naamariin, niin ehkäpä se ilmekin siitä nuorentuu. Sitten bussin nokka kohti kaakkoa ja preerioita. Pieniä ovat amerikanbussit, matalia ja pitkänokkaisia. Tavarasäiliö on bussin peräosassa.

Tasaista on maa, mutta pikiteiden jatkopaikat on huonosti asennettu, rytyyttää kamalasti. Mieleen tulee 50-luvun lastenlaulu Apassien sotahuuto: "...erämaasta tuuli tuo huudon vaienneen." Eipä taida paljoa erämaata olla, alkuperäistä preeriaa lienee enää luonnonpuistoissa.



Tasaista ainakin kartan mukaan on ja retki on sovelias tasamaahan tottuneelle. Tien varsilla on tasaisin välein mainostauluja. Retkeltä lisää.

Ameriikkaan, sinne menee kaikki

Chicagon valaistu ruutukaava.

Kaksi kellonympärystä reissussa ja vihdoin pitkä päivä kääntyi Amerikan illaksi. Suuri vesi jäi taakse ja laskeuduimme Lake Miciganin ylitse Chicagoon. Ja kuten näkyy, kaikki valot oli jätetty päälle. Järjetöntä tuhlausta, kyllä me vähemmälläkin osaamme.

Lontoon passintarkastuksessa ja tullissa olivat tarkkoja, joka pumaka tarkastettiin ja minutkin nuuskittiin nuuskimiskoneella, kaikkea sitä. Tällä Chicagossa on toki vasta alkuilta. Me panemme päätä tyynyyn vasta, kun  Seinäjoen grillijonot hiljenevät ja Ilkka on kolahtanut postiluukusta. Heh!

Aamulla lähdetään bussilla Indianapoliksen kautta kohti Kolumbusta ja harjoituksia. Kaukana tämä on ja iso tasamaa. Bussimatkalta sitten lisää.

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Lähtemistä vaille valmis

Kohta ne jännittyneet hymyt hyytyvät. Matka Lontoon kautta huitsin-Chigacoon ja Columbukseen alkaa. Tunnelmat ovat korkealla ja tietenkin  odotukset. Ennusteiden mukaan uusvanhan mantereen sää on samanlaista, kuin Suomessa: pilvistä, koleaa ja mahdollisesti vähän sateista. Mutta laulajia ei sää säikytä. Aatosta juhla korkein, siis ei muuta kuin leukaa rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Lisää tarinaa merten takaa.

lauantai 1. marraskuuta 2014

Jussien kiertueohjelma korkattu

Tältä se näyttää kuoron takarivistä: kaverin niska tulee tutuksi. Johtajaa ei aina näe, mutta yleisöä on onneksi paljon, kiitos siitä kuoromusiikin ystäville. Ja kun kuvaa yrittää ottaa äkkiä ja vaivihkaa, niin tulee vähän suttua.

Ensimmäisillä kerroilla on vähän hutera olo: sanat tuntuvat vierailta ja fraasien aloituksiin ei tahdo aina löytyä riittävästi rohkeutta.  Korviin särähtävät kohdat, jotka menevät toisin, kuin harjoituksissa sovittiin. Tommi näyttää aluksi, kuin lentoon opettelevalta linnunpoikaselta: korjausliikkeitä on tehtävä useita, ennenkuin biisi pääsee liitoon. Keskittymistä, lisää keskittymistä tarvitaan, jotta oikeaa taidetta voidaan tehdä.

Lohduttavaa on tietää, etteivät pikkuvirheet yleisölle asti kuulu. Hetkittäin johtaja Tommin kasvoilla on peräti tyytyväinen hymy: yleisökin saa toivomiaan elämyksiä.
Yleisön palaute on rohkaisevaa: kyllä tätä kehtaa Amerikkaan viedä. No joo, priimaa vain pitäisi saada enemmän aikaan.